Salibandyssa naisten maajoukkueelta oppitunti Visan C-pojille
31.10.2011
Suomen naisten maajoukkue - PakVi 8-7 (0-0, 3-3, 2-1, 3-3). Lauantai-iltana 29.10. kohtasivat harjoituspelissä Pakilan Visan C-pojat Tikkurilan urheilutalolla naisten maajoukkueen, jolla on 4.-6.11. edessä EuroFloorball Tour -turnaus Messukeskuksessa ja joulukuussa MM-turnaus Sveitsissä. Ottelua ei lasketa viralliseksi maaotteluksi, sillä Pakila on tiettävästi osa Helsinkiä eikä itsenäinen valtio. Ensimmäinen erä oli maaliton, vaikka peli pyörikin miltei koko 20-minuuttisen PakVin puolustusalueella. Naiset loivat hyviä maalipaikkoja likimain saman verran kuin PakVi sai laukauksia maalia kohti. PakVi pelasi vielä kaksiminuuttisen verran alivoimaa Jeren jouduttua istumaan ajassa 7:51 mailan painamisesta, mutta alivoima ja/tai Niko pitivät maalin puhtaana. Erän lähestyessä loppuaan alkoi PakVikin päästä hiljalleen peliin mukaan. Toiseen erään PakVi saikin salama-alun. Kello ei ehtinyt käydä kuin 24 sekuntia ennen kuin pallo löytyi Suomen maalista. Jere pääsi Hegen katkosta puolittaiseen läpiajoon ja viimeisteli kylmän viileästi ottelun avausmaalin. Riemua kesti lopulta niinkin pitkään kuin seuraavaan vaihtoon asti, ennen kuin naiset kuittasivat tilanteeksi 1-1. Maalijyvän löytänyt Jere vei PakVin uudelleen johtoon ajassa 23:22 päästyään läpiajoon ja harhautettuaan maalivahdin sille kuuluisalle kebabkioskille. Vuorotahti maalinteossa jatkui taas seuraavassa vaihdossa, kun maajoukkuepelaaja pääsi iskemään tasoituksen maalialueen kulmalta. Ensimmäisessä erässä PakVi oli selkeästi altavastaajana, mutta toisessa pojatkin alkoivat luoda tilanteita, vaikka naiset olivatkin se hallitsevampi joukkue. Naiset siirtyivät ensi kertaa johtoon ajassa 30.35 pyöritettyään minuutin verran peliä siirretyn rangaistuksen aikana, tuloksena umpisolmuun pelattu PakVin puolustus ja pallo hienon kuvion päätteeksi maaliverkossa. Erätauolle mentiin tasatilanteessa, kun Suomen jouduttua kahden naisen alivoimalle - saatuaan ajassa 35:38 jäähyt sekä mailaan lyömisestä että päällä pelaamisesta. Seuranneesta vaparista Kaius tasoitti ottelun 3-3:een. Loppuylivoima kului maaleitta ja tasatilanteessa marssittiin erätaukoa viettämään. Kentän poliisit - tuomarit - antoivat pelata kovaa ja jos ei nyt reilusti niin ainakin sääntöjen rajamailla. Ehkä tästä syystä ottelu oli ehkä fyysisin mitä PakVin pojat ovat pelanneet. Eikä fyysisyys näkynyt pelin tasossa, vaan molemmat joukkueet pelasivat hyvin. PakVi ei ollut missään nimessä huono, vaikka välillä alakynnessä olikin, vastustaja oli vain laadukas. Toki ensimmäisessä kahdessa erässä karvattiin melko matalalla karvauksella (vastustajan pyynnöstä), minkä vuoksi naiset saivat pelin auki helpomman näköisesti ja vaikuttivat reilusti hallitsevammalta. PakVin suurimmat vaikeudet liittyivät lähinnä pelin rauhoittamiseen, tiedä sitten oliko pelin tempo ja naisten kovuus yllättänyt PakVin pojat. Kolmanteen erään karvausta nostettiin ja säpinää alkoi syntyä entistä enemmän myös naisten päädyssä. Maalinteon erässä aloittivat naiset ajassa 51:27. Ville tasoitti pelin hienolla vedolla suoraan Aaron hyvästä syötöstä ajassa 58:11. Naisten 5-4-johtomaali syntyi kevään sm-finaaleista tuttuun aikaan 59:59, kun pallo pelattiin pitkänä PakVi-maalille eikä puolustaja onnistunut estämään ohjausta maaliin. Koska ottelu oli harjoitusottelu, oli mahdollista pelata neljäskin erä. Erän alkuun saatiin nauttia PakVin tasoituksesta, Henrin sisäänlyönnistä laukoma kiertorannari painui verkon perukoille ajassa 63:25. Tämän jälkeen oli maajoukkuenaisten vuoro näyttää, miksi heidät on valittu Suomea edustamaan. Ajoissa 65:25 ja 66:02 kaksi nopeaa teräviin ratkaisuihin päättynyttä vastahyökkäystä ja tilanne olikin jo 7-5. Tuomas kavensi hyvällä vedolla ajassa 70:43, mutta vastustaja kuittasi tämän pari minuutia myöhemmin päästyään hyökkäämään kolmella yhtä vastaan ja pelattuaan yksinäisen puolustajan ja Tuukan tilanteesta ulos. Toiveet tasoituksesta heräsivät, kun minuutti ja kolme sekuntia ennen loppua Jan O. ja Henri karvaavat pallon, joka jää pomppimaan maalin edustalle ja Tommi siirtää PakVin maalin päähän. Loppuhetkien painostuksesta huolimatta tasoitusta ei tule, ei edes ilman maalivahtia, vaan Suomen naisten maajoukkue ottaa ottelusta 8-7-voiton. Lopussa otettiin vielä rangaistuslaukauskilpailu, joka päättyi naisille 3-2, PakVin onnistujina Henri ja Otto.
|