Tytöt 1995-1997

 

26.-28.8.2011

EHBT-turnauksesta hopeaa

 

A-tytöt olivat harjoitelleet kesän naisten kanssa ja harjoittelun tuloksia lähdettiin mittaamaan EHBT-turnaukseen Espooseen.

Uudet pelaajat pääsivät hienosti mukaan hyvähenkiseen joukkueeseen ja alkulohkossa Visa voitti EBT:n 40-37, Mikkelin NMKY:n 41-28 ja LePy:n 49-34. Näin joukkue selviytyi lohkoykkösenä mitalipeleihin. Välieräottelussa Honka Green sai todeta PakVin 44-36 paremmakseen ja Visa  marssi aina finaaliin asti.

Loppuottelussa RaPy kuitenkin sai vauhdikkaan pelinsä käyntiin heti alkuminuuteilta ja juoksi turnausvoittoon lukemin 48-30.

Iloisina visalaisetkin ottivat vastaan hohtavat hopeat aurinkoisen turnausviikonlopun päätteeksi.

 

2.5.2011
B-tytöt Eskilstunan EEM Basket Cupin B-finaalin voittajia!!

Matkakertomus tästä linkistä....

220 joukkueen EEM Basket Cup huipentui sunnuntai-iltapäivän sijoitusotteluihin Eskilstunassa. Pakilan Visan B-tytöt nousivat komealla voittoputkella helposti B-finaaliin, jonka trillerimäiset käänteet aiheuttivat sydämentykytyksiä kaikille paikalla olleille. Lopulta suomalaisten hermo piti ruotsalaista Stenungsundia paremmin 22-20.

Aamupäivän pudotuspelit olivat Visan tytöille kevyttä harjoittelua. Enköpings BBK kaatui 58-6 ja Linköping 43-7.

B-finaaliin juoksikin itsevarma ja hyvin latautunut Pakilan Visan joukkue. Tytöt olivat pelanneet Eskilstunassa ensimmäisen kerran jo pikkutyttöinä vuosia sitten ja nyt vanhimman ikäluokan pelit päätettiin lopettaa pokaali kädessä.

Peli oli huikean tasaista puolustustaistelua ja korien teko oli vaikeata. PakVi hallitsi ottelua koko ajan hienokseltaan ja lopun kuumina hetkinä joukkueen hermot pitivät ruotsalaisvastustajia paremmin. Summerin soidessa suomalaisten riemu oli katossa: B-finaalivoitto luvuin 22-20.

Heti pelin jälkeen joukkue otti suunnan kohti Arlandan lentokenttää. Kotiinpaluu joukkueella oli puolen yön aikoihin.

Pakilan Visan alkusarjan tulokset:

Pe 6.5.klo 16:00Eskilstuna Basket-Pakilan Visa41 -25 
 klo 21:00Pakilan Visa-Falu Basket36 -31 
La 7.5.klo 12:00LitBasket-Pakilan Visa46-31
 klo 18:00Pakilan Visa-Tumba GolF Basket43 -22 

Pakilan Visa lohkossaan kolmas ja jatkopelit B-finaaleissa:

B-finaalipelit:

Su 8.5.klo 11:00Pakilan Visa     -Enköpings BBK       58- 6
SEMIFIN.klo 13:00Linköping-Pakilan Visa  7-43
FINAALIklo 16:30Stenungsunds-Pakilan Visa20-22

Pakilan Visa B-finaaleiden voittaja.

Tästä linkistä järjestäjien tulosseurantaan....

Pokaali kahden pisteen erolla Suomeeeeen!

18.12.2010

Syyskausi päättyi sumoten

B-tyttöjen pikkujoulut vietettiin vauhdikkasti sumo-painin merkeissä Arena Centerissä. Japanilaisten kansallisurheilu havaittiin fyysiseksi, hikiseksi ja hauskaksi. Ilta päätettiin tyylikkäästi Viikin Chicos-ravintolassa.

29.8.2010
Joukkue mukana EHBT-turnauksessa

Joukkue osallistui Espoossa EHBT-turnauksessa B-tyttöjen B2 sarjaan. Turnauksessa oli mukana yhteensä 314 joukkuetta joista tällä kertaa B-tyttöjen joukkue oli ainut joukkue Pakilan Visasta.

Tyttöjen otteluohjelma ja tulokset:

Pe 27.8. klo 17:00 Mankkaan koulu (Mankkaansuo 8)TuRi Green-Pakilan Visa25-36
La 28.8. klo 13:30 Mankkaan kouluPakilan Visa.LePy BT 9639-14
Jatko-ottelut:      
La 28.8. klo 20:30 Mankkaan kouluPakilan Visa-Wartti II40-35
Su 29.8. klo 11:30 Mankkaan koulu (välierä)RaPy keltaiset-Pakilan Visa4729
Su 29.8. klo 14:30 Mankkaan koulu (pronssiottelu)KaPoPakilan Visa 49 -44 

 

17.5.2010
Joukkue toukokuussa mukana Göteborg Basketball Festival turnauksessa

Joukkue osallistui 13-16.5.2010 pelattuun kansainväliseen koripallon junioriturnaukseen Gäteborgissa Ruotsissa. Turnauksen nimi on Göteborg Basketball Festival ja se on yksi pohjoismaiden suurimmista junioriturnauksista.

Tästä pääset turnauksen kotisivuille....

Ottelutulokset B-tytöt:

AlkusarjaKFUM Järfälla-Pakilan Visa19-24
AlkusarjaPakilan Visa-Alvik Olovslund29-41
AlkusarjaÄli Vit-Pakilan Visa38-20
Alempi loppusarjaPakilan Visa-Ale Basket35-19
Alempi loppusarjaTensta Basket-Pakilan Visa33-22


31.8.2009
Joukkueelle hopeamitalit EHBT-junioriturnauksessa Espoossa

B-tyttöjen joukkue osallistui 28.-30.8. Suomen suurinpaan koripallon junioriturnaukseen Espoossa. Värikkäiden ja tiukkojen alkusarjan otteluiden jälkeen tytöt voittivat välierässä neljällä pisteellä tamperelaisen Raholan Pyrkivän joukkueen. Paikka loppuottelussa oli ansaittu. Loppuotteluun tytöt lähtivät altavastaajan asemasta. Ottelu oli kuitenkin tyttöjen taistelun ansiosta tasainen ja vasta muutamia minuutteja ennen loppua Pussihukkien tytöt saivat kasvatettua eroa Visan tyttöihin. Lopussa tulostaululla voittolukemat PuHulle 45-37.

B-tytöt alkusarjan ottelut:

Pakilan Visa-Honka B337-32
Keravan Kori-80-Pakilan Visa29-35
Korson Kunto-Pakilan Visa25-60

Jatko-ottelut sijoista 1-4:

Pakilan Visa-Raholan Pyrkivä kelt.43-39(välierä)
Pakilan Visa-Pussihukat37-45(loppuottelu)


B-tytöille turnauksesta hopeamitalit.

Emilie Lejeune ajaa kohti koria.
Alichia Thomas heitossaan.

Mitalit on jaettu ja hopeaan ollaan tyytyväisiä.

Pelinaiset ehtivät välillä myös shoppailemaan. Kuva perjantailta 22.5. Göteborgista.
Iloiset visalaiset pelipaikan edustalla.

21.-24.5.09

Göteborg Basketball Festival - täysosuma!

C-tytöt pelasivat Göteborg Basketball Festival-turnauksessa. Turnauksessa tytöt osallistuivat Girls U14 (1995) sarjaan. Sarjassa oli mukana 44 joukkuetta. Yhteensä turnauksessa pelasi peräti 467 joukkuetta. Neljän päivän uurastuksesta PakVi:n sijoitus oli A-finaalien kolmannella kierroksella asti eli yhteensä 5.-8.

Ensimmäisessä ottelussa päärooliin astuivat slovakki-tuomarit, joiden pelinjohto hämmensi suomalaisia. Lisäksi ottelu pelattiin liian isolla pallolla, eikä PakVi saanut peliään kunnolla käyntiin. Väkivahva Lindomen joukkue nappasi 22-15 voiton.

Torstain iltapeliin juoksi sisuuntunut suomalaisryhmä. Puolustus pelasi kuin unelma ja heitot upposivat kauniisti. Skuru IK:lle ei annettu mitään mahdollisuuksia ja PakVi:n voitto kirjattiin selvästi 37-10.

Alkusarjan ratkaisupelissä vastaan asettui tunnettu ruotsalaisseura KFUM Blackeberg, joka sai tällä kertaa tunnustaa ostosreissulla hyvin valmistautuneen Pakilan joukkueen paremmakseen 39-15. Peli oli suomalaisten hallinnassa ensimmäisestä sekunnista päätössummeriin asti. Tuloksena pääsy A-finaaleihin eli ylempiin play-offeihin.

Ensimmäinen A-finaaliottelu 08 Söder White Starsia vastaan oli täystyrmäys. Visalaiset eivät päästäneet tukholmalaisia yhteenkään kunnolliseen heittopaikkaan ja joukkue sai ensimmäisen erän aikana vain yhden korin! Oman lohkonsa tappioitta voittaneet ruotsalaiset olivat ihmeissään. Loppu meni nautiskellessa, heitot putosivat flow-tunnelmissa ja PakVi:lle kirjattiin makea 37-20 voitto.

Toinen A-finaaliottelu oli todellinen nitor-matsi. Ottelu KFUM Blackeberg Rödiä vastaan oli tasaisen hyvä. Levypallopelissä suomalaiset olivat parempia ja lopullisen niitin löi Emilie murtautumalla korille läpi vastustajan väsyneen puolustuksen. Lukemin 30-28 PakVi jatkoi tarunomaista taivallustaan.

Myöhäisottelussa vastaan tuli 95:n turnausvoittoa puolustava Akropol BBK. Erän verran suomalaiset pysyivät taitavien tukholmalaisten kyydissä, mutta lopulta peli päättyi 27-12. PakVi:n loppusijoitus oli upeasti 5.-8.

Sunnuntaina joukkue maistelee menestystään Paddan-risteilyllä ja Lisebergin huvipuistossa.

A-finaaleissa edetään kovaa vauhtia - ja aurinko paistaa. Göteborg 23.5.
Lisebergin huvipuistossa, väsyneinä, mutta onnellisina 24.5.

8.1.2009
C-tytöt keilaamassa joulutauolla

C-tyttöjen joukkue kävi keilaamassa ja syömässä Tikkurilassa 30.12. 2008 hyvin menneen syyskauden kunniaksi. Mukana oli myös yllätysvieras Kanadasta, edelliskauden toinen valmentaja Liisa,  joka voittikin koko porukan keilakisassa. Tytöistä paras oli Allu, toinen Susan ja kolmas Emilie.

Tyttöjen alkusarjan ottelutulokset:

To 21.5.klo 13:30Lindome Black-Pakilan Visa22-15
To 21.5.klo 18:00Skuru IK 1-Pakilan Visa10-37
Pe 22.5.klo 17:15Pakilan Visa-KFUM Blackeberg Vit39-15

A-finaalit:

La 23.5. klo 10.30 Pakilan Visa - 08 Söder White Stars 37-20

La 23.5. klo 16.30 Pakilan Visa - KFUM Blackeberg Röd 30-28

La 23.5. klo 19.30 Akropol BBK - Pakilan Visa 27-12

Pakilan Visan sijoitus turnauksessa sijat 5-8.

Tästä linkistä pääset turnauksen kotisivuille....

Tästä tyttöjen sarjan lohkojakoihin ja tulospalveluun....

11.5.2009
Joukkueelle hopeaa Tampereen NMKY.n turnauksessa 9.-10.5.2009

Turnauksen avauksessa tytöt kohtasivat Uudenkaupungin Korihaiden joukkueen. Visan tytöt voittivat ottelun 39-25 nihkeästi, mutta ansaitusti. Toisessa ottelussaan tytöt voittivat BC Nokian näyttävästi 44-12. Visan tytöt ottivat vauhdikkaalla, taidokkaalla ja yritteliäällä pelillä heti luulot pois vastustajiltaan. Nokian renkaat lipsuivat, Pakilan kitkat pitivät. Illaksi PakVi:n tytöt suunnistivat Särkänniemeen kesäisessä säässä (vesisadetta, + 6 astetta!)

"Semifinaaliottelussa" Tampereen Pyrintö pyristeli 11-11 tilanteeseen asti. Sitten Pakilan Visa sai oman pelinsä taas rullaamaan, eikä vastustajaa päästetty enää lähellekään koria. Murskaava 20-2 jakso vei uskon manselaisilta ja PakVi:n voittolukemat kirjattiin 39-18.

Finaalissa PakVi kohtasi 96-syntyneiden "pohjoismaiden mestarijoukkueen" Raholan Pyrkivän. Ottelu oli kolmijakoinen: Ensin rynnisti Rahola, sitten Pakila ja lopuksi tamperelaisten laajempi materiaali. Lopputuloksena RaPy:n 35-31 voitto. Kovaotteinen ja viihdyttävä finaali. PakVi:lle taistelun tuloksena hopeiset mitalit.

Tästä linkistä järjestäjien sivuille tyttöjen otteluohjelmaan ja tulospalveluun....

Tytöt valmentajansa Sanna Kotkaslahden ja yllätysvieraan, viime kauden 2. valmentajan Liisa Aaltion kanssa keilahallissa. Pizzatkin maistui tytöille..

10.11.2008
Tytöillä Ryhmässä Päihteettä tilaisuus

Pakilan Visan koripallon 1995 tytöt osallistuivat Ryhmässä Päihteettä projektin teemailtaan.
Illan aikana tehtiin pari aiheeseen pohjustavia harjoitteita, osallistuttiin tietovisaan (päihteistä erityisesti alkoholi esillä), käytiin läpi nuoren urheilijan kokemusmaailmaan vahvasti pohjaava tarina, tehtiin ryhmäpaineharjoitus omiin valintoihin liittyen ja pohdittiin alkoholin vaikutuksia ihmisen kehoon, elämään ja urheilusuoritukseen.

Lue lisää....

31.08.2008

C-tytöt tsemppasivat itselleen hopeaa EHBT-turnauksessa.

Kauden avaus sujui mukavasti, vaikka sisäharjoittelua ei oltu ehditty kokeilla kuin kaksi kertaa. Kiitokset tässä yhteydessä A-tytöille treeniseurasta!

95-tytöt lähtivät turnaukseen ilman isompia odotuksia, mutta kun alkupalat oli nautittu (voitot KorsKu:sta ja EBT:stä, tappio LePy:lle), olivatkin Pakilan tytöt mitalipeleissä.

Välieriin tuli tuttu kova vastustaja KaPe, joka oli voittanut kaikki alkusarjansa pelit. Visan tytöt päättivätkin taistella tuttua vastustajaa vastaan oikein viimeisen päälle. Ja monen yllätykseksi viimeisen päälle taistelu palkittiin loppuottelupaikalla. Voitto Visan tytöille lukemin 40-21.

Visan tyttöjen taistelutahto näkyi myös finaalissa. Alkusarjassa olimme hävinneet finaalivastustaja LePylle 12 pistettä, mutta nythän oli pelissä panoksena kultamitalit. Sehän saikin tyttömme taistelemaan vielä hurjemmin kuin välieräottelussa KaPea vastaan.
Jättiyllätys olikin lähellä, kun ainoana joukkueena turnauksen kaikki ottelut voittanut LePy joutui tosi tiukalle. Onni ei ollut kuitenkaan Pakilan puolella ja finaaliottelu hävittiin niukasti pisteellä lukemin 35-36.

Turnauskonkarit osoittivat jälleen olevansa pelaajia isolla sydämellä. Pelaaminen oli hauskaa ja turnausfiiliksestä nautittiin täysin siemauksin.


Nyt treenaamaan sarjapelejä varten! Otamme joukkueeseen mukaan myös

uusia urheilullisia pelaajia.


Tästä linkistä sarjan tuloksiin....

Tästä turnauksen kotisivuille....

Ottelutulokset:
C-tytöt -95 Pakilan Visa      - KorsKu 45 - 14
EBT - Pakilan Visa        21 - 44
LePy - Pakilan Visa 48 - 30
KaPe - Pakilan Visa 21 - 40
Ottelu sijoista    1-2    LePy - Pakilan Visa 36 - 35
Neneh Sidibeh
Kuva 29.8.2008 EHBT.n alkusarjan
ottelusta Korson Kuntoa vastaan.
Tiina Lybeck
Kuva 29.8.2008 EHBT.n alkusarjan
ottelusta Korson Kuntoa vastaan.
Emilie Lejenue
Kuva 29.8.2008 EHBT.n alkusarjan
ottelusta Korson Kuntoa vastaan.

.... ja hyvin mennyt turnaus palkittiin burgereilla.

28.4.2008
Joukkue mukana aluefinaaleissa.

Tyttöjen joukkue sijoittui sarjassaan kolmanneksi ja näin ollen lunasti paikan nyt ensi kertaa pelatuissa 2.s divisioonan aluefinaaleissa. Aluefinaalit pelattiin Malmin palloiluhallissa 26.4.-27.4. Semifinaalissa Visan tytöt kohtasivat Karhun pentujen joukkueen. Loistava taistelu päättyi kuitenkin Visan tyttöjen niukkaan kahdeksan pisteen tappioon. Seuraavan päivän pronsiottelussa ToTyn tytöt olivat selkeästi Visan tyttöjä parempia luvuin 72-39. Ehkä se suurin lataus jäi siihen semifinaaliotteluun KarhunPentuja vastaan.

Ottelutulokset:
Semifinaali KarhunPennut   - Pakilan Visa        53 - 45
Pronssiottelu    ToTy - Pakilan Visa 72 - 39


Eskilstunassa mukana 1995 tyttöjen lisäksi 1994 pojat.

22.4.2008
Joukkue jälleen mukana Eskilstunan Billy`s Basket Cupissa.

Joukkue osallistui viime keväiseen tapaan Ruotsin Eskilstunassa pelattuun Billy`s Basket Cupiin. Turnaus pelattiin 18.-20.4.2008. Flickor 95 sarjassa oli mukana 26 joukkuetta, jotka oli jaettu kuuteen alkulohkoon. Visan tytöt kohtasivat alkulohkon otteluissaan Täbyn, Tyresön ja EB/Hallbyn joukkueet.
Turnaukseen osallistui myös Pakilan Visan 1994 poikien joukkue.

Tästä turnauksen kotisivuille....

Pe 18.4.klo 15:00 EB/Hällby -Pakilan Visa 14 -36

Parhaita pisteidentekijöitä: Neneh 12, Tiina 12, Emilie 10.

La 19.4.klo 9:00Pakilan Visa -Täby röd 28 -31
La 19.4.klo 14:00 Tyresö -Pakilan Visa 8-45


Täbyä vastaan pelatussa ottelussa pisteitä tekivät Emilie 8, Neneh 7, Tiina 10, Susan 2, Meri 1. Puolustuksen meriiteistä valmentajilta tunnustusta erityisesti Emilien ja Nenehin riistoista ja Susanin vahvaa puolustusta vastustajan pistehirmua vastaan. Valmentajat kehuivat myös mieletöntä tunnelmaa ottelupaikalla jossa musiikki raikaa ja joukkueita kannustetaan kovaäänisesti.

Tyresöä vastaan tytöt tsemppasivat todella hienosti. Toisessa erässä vastustajasta otettiin ns. lumierä, eli Tyresö jäi nollille. Pisteet ottelussa: Emilie 10, Tiina 10, Neneh 11, Susan 4, meri 6, Sara 2 ja Jasmin 2. Tyresösta saavuttaman voiton ansiosta tytöt varmistivat paikkansa A-finaaleihin.

Iltaottelussa Stenungsundia vastaan olikin sitten paineita, sillä häviäjälle olisi tarjolla ottelu sunnuntaiaamuna klo 7:30. Ei Kiitos. Kovatahtoiset tytöt aloittivat pelin 8-0. Kovan puolustuksen ja taktisen hyökkäyksen ansiosta peli meille selvästi 31-18. Pistetilasto ottelusta oli seuraavanlainen: Emilie 6, Neneh 15, Susan 8 ja Tiina 2.

Aamun ottelussa Högsbota vastaan pelataankin sitten pääsystä neljän parhaan joukkoon ja voitonnälkää riittää. Hyvä tytöt.

Jatko-ottelut:

La 19.4klo 18:30 Stenungsund -Pakilan Visa 18 - 31
Su 20.4klo 9:00Högsbo-Pakilan Visa 39- 32

Joukkueen sijoitus turnauksessa 5-8.

Puolivälieräottelussa Göteborilaista Högsbota vastaan ottelun alku sujui hyvin. Heittopaikkoja oli vaikea löytää pienessä salissa varsinkin ottelun toisella puoliajalla. Upeita irtopalloja riistivät Meri, Neneh ja Jasmin. Emilien, Susanin ja Tarun puolustus oli tiukkaa ja tarkkaa. Sata ja Tiina olivat parhaat syöttäjät. Pisteet ottelussa: Emilie 12, Neneh 5, Susan 1, Jasmin 2 ja Tiina 2. Joka tapauksessa tytöltä taas hieno taistelu turnauksessa ja sijoituskin mukava 24 joukkueen kesken. Ei muuta kuin laulamaan Uuno Turhapuron sävelin: PakVi, PakVi on numero yksi.

Loppujen lopuksi meidät seitsemällä pisteellä jatkosta pudottanut Högsbon joukkue selvitti tiensä loppuotteluun, jossa joukkue jäi kuitenkin toiseksi häviten vastustajalleen Järvalle 26-18. Siis vähän harjoitustehoa lisää, niin mekin olemme jatkossa entistä lähempänä finaalipeliä.

7.10.2007
Nuori Suomi pelisäännöt joukkueelle

Joukkue ja valmentajat keskustelivat joukkueen pelisäännöistä alkaneelle kaudelle. Pelisääntöihin sitouduttiin allekirjoittamalla pelisääntölomake, johon säännöt oli kirjattu. Yhdessä päätettiin mm. seuraavista asioista:

1. Ollaan reiluja ja kannustavia joukkuekavereita kohtaan.
2. Käydään treeneissä aktiivisesti ja ilmoitetaan poissaoloista.
3. Kuunnellaan ohjeita ja keskitytään harjoitteluun.
4. Ollaan ajoissa paikalla vuoron alkaessa.
5. Käyttäydytään asiallisesti seuran asusteet päällä.
6. Syön terveellisesti, enkä käytä päihteitä.

Pelaajien ja valmentajien tekemistä pelisäännöistä informoitiin pelaajien vanhempia vanhempaintapaamisessa.

20.4.2007
Joukkue mukana Eskilstunan Billy`s Basket Cupissa

Joukkue osallistui huhtikuussa kansainväliseen Billy`s Basket Cupiin. Joukkue oli mukana tyttöjen 1995 ikäluokassa. Vastustajia joukkueella riittikin, sillä turnauksessa tyttöjen 1995 ikäluokkaan oli mukana 33 joukkuetta.

Ottelutulokset (alkusarja Flickor 95 grupp 4):
 

20.4.klo 17:00 Pakilan Visa-Västerås37-39
21.4.klo   8:30 Lidingö Tigrar-Pakilan Visa      16-41
21.4.klo 15:00 Pakilan Visa-Alvik30-28

A-finaalit:

21.4.klo 20:00 Lidingö Geparder-Pakilan Visa 20-24
22.4.klo   9:00 Pakilan Visa-NUBF Lions  8-46

Pakilan Visa sijoittui turnauksessa sijoille 5-8.

Lue matkakertomus ja katsele kuvia tästä linkistä....

Kuvat 4.11.2007 pelatusta SKL:n eteläisen alueen ottelusta Pakilan Visa - Porvoon Tarmo.

23.1.2007 pelattiin Koripalloliiton eteläisen alueen ottelu Pakilan Visa - Akis. Yläpuolella kuvia tästä ottelusta.

11.12.2006
Syyskauden päätöksessä kaadettiin keiloja ja palkittiin pelaajia

Joukkue päätti peli- ja harjoitusurakkansa tältä syksyltä maanantaina 11.12. Tapanilan urheilukeskuksessa hohtokeilauksen ja kauden palkitsemisten merkeissä. Kauden kehittynein pelaaja oli Nelli Helle, aktiivisin harjoittelija Alichia Thomas, paras hyökkääjä Tiina Lybeck ja paras puolustaja Susan Demirtas. Keilailumestaruuden voitti Clarissa Hollmerus. Aikuisia oli mukana kiitettävästi kuten kauden aikanakin mm. toimitsija - ja kuljetustehtävissä.