Matkakertomus Eskilstunan turnauksesta 2007
Matkakuulumiset päivittäin:
1.päivä perjantai 20.4.
Niukka tappio pelissä ja uintireissu.
Ensimmäinen peli ja kiva uintireissu Vattenpalatsetissa takana. Siellä uitiin ja hypittiin hyppytornista ja laskettiin huimaa vauhtia alas liukumäestä! Peli oli todellinen jännitysnäytelmä. Kahdeksan pisteen tappiosta johtoon ja sitten kuitenkin kahden pisteen tappio. Ottelun jälkeen lihapatojen ääreen ja lepäilemään. Huomenna aamulla seuraava koripallokoitos. Majoituskoulunamme on Norra eli suomalaisten Erkki koulu. Kaikki ovat terveitä ja hyvillä mielin.
2.päivä lauantai 21.04.
Parken Zoo ja loistavat peliesitykset.
Aamupelissä tulikin sitten eilisen niukan tappion sijaan kunnon voitto. Lidingö Tigrar kaatui koriluvuin 16-41. Illalla tulossa tiukka peli Ruotsin Pakilan Visaa vastaan (Alvik) ja katsotaan päästäänkö A vai B finaaleihin! Illalla majoituskoululla esiintyy aina Idols ja yleisöllä
kädessään runsaasti karkkia! Kaikilta paljon terkkuja kotiin, nyt täytyykin jo rientää kohti Parken Zoota!
Iltapäivän peli sitten voitettiin, eli Alvik kaatui pistein 30-28. Sijoituimme lohkon kakkoseksi, joten A-finaalipeleihin päästiin mukaan. Hyvä tytöt. Illalla sitten kohdataan Lidingön Gebardit. Fiilis on hyvä ja tänään on ehdity lepäämäänkin. Luokassa on pidetty myös miss Eskilstuna-kisat. Parken Zoo eläintarhassa naurettiin apinoille ja kokeiltiin mustanaamio rataa. Ilma on kaunis ja lämpenemään päin.Terkkuja muuten myöskin kaikille kavereille.
Illalla klo 20 alkoi seuraava tyttöjen ottelu. Ja mitä ottelussa sitten tapahtuikaan. Olimme ottaneet käyttöön kaikki keinot tyttöjen psyykkaamiseksi hyviin suorituksiin. Ja todella hyvin tytöt olivat homman sisäistäneet. Koko joukkue tsemppasi ja loistavia ratkaisuja tekivät joukkueesta hyvin yllättävätkin nimet. Loppusummerin soidessa taululla komeilivat Visan tyttöjen voittolukemat 24-20. Pääsy seuraavalle askelmalle oli selvä. Pelaamme ainakin sijoista 5-8 ja jos vielä seuraavankin matsin voitamme, pelaamme sijoista 1-4.
Sitten vielä pelin jälkeen osa pelaajista lähti joksikin aikaa turnausdiskoon ja osa jäi "lataamaan akkuja" huomisaamun peliä varten.
3.päivä sunnuntai 22.04.
Pelit päättyivät, mutta ehditään shoppailemaan.
Pelit päättyivät. NUBF Lions oli liian kova vastus. Hyvä puolustuspeli ei riittänyt, kun hyökkäykset eivät sujuneet. Sijoituksemme 5-8 ! Upea suoritus tytöiltä. Nyt menemme shoppailemaan kauppakeskukseen. Illalla suunnittelemme tulevaa kautta ja lepuutamme lihaksia. Loppujen lopuksi aamun vastustajamme NUBF Lions selviytyi loppuotteluun asti, häviten siinä Södertäljen joukkueelle 34-27.
Turnausterveisin Ex-Pallokirput, nyk. Pakilan Visan T-95 + Sanna ja Liisa
Tästä turnausjärjestäjien sivuille....